kuuntelen koneen huminaa
kirjoitan pari sanaa
sitten sanani elävät omaa elämäänsä
en minä näitä sanoja sinulle kirjoittanut
en tiedä mistä sinä siihen ilmestyit
tahollani join mukista teetä
kahden lampun valossa istuin huoneessani
minulla ei ollut mitään
annoin ajan mennä
en voinut pysäyttää aikaa
aika virtasi esteettä
loppuvuodet ovat aina synkkiä
mitään iloa ei ole
vielä pitkään joudun odottamaan kevään valoa
tässä vihreä tee maistuu
olla vaan
ei tämä ole mitään erityistä
tämä on todellisuuteni
katson millaiseksi iltani kehittyy
huolettomana istun huoneessani
minulla ei ole ketään
heittelen sanoja ympäriinsä
sitten istun aloillani
en toivo mitään
en osaa toivoa mitään
en haikaile mitään
on niin kuin on
juon teen pois mukista
nousen tuoliltani
vien tyhjän mukin tiskipöydälle
seison matolla katsellen ulos ikkunasta
siellä ei näy mitään
mustaa vaan